Mielikuvani vuokrakerrostalojen lähiöstä oli sen maineen synnyttämä – epäviihtyisä, harmaa ja alakuloinen, turvaton, eriarvoinen ja rupuinen. Ja niin oli myös ensivaikutelma – yksi ainoa putkijalkainen penkki nurin heitettynä kurtturuusupensaaseen vahvan kulkuesteen takana, paljon asfalttia, soraa ja epämääräistä nurmea.
Tapasin Marjatta Rothin, KOY Jyrkkälänpolun silloisen toimitusjohtajan ja isännöitsijän kaksituhattaluvun alussa, jolloin oli alkamassa koko alueen rakennusten, asuntojen ja pihojen kunnostus. Lähiön asukkaat ovat perheellisiä, yksinasuvia, yksinhuoltajia, työssäkäyviä, työttömiä, maahanmuuttajia, kuntoutujia, vanhoja ja nuoria.
Kun keskustelimme kunnostettavasta ympäristöstä, toimeksiantaja ei puhunut ensisijaisesti suunnittelusta ja toteutuksesta vaan kunnioituksesta, arvostuksesta ja hyväksynnästä. Asukkaan oikeudesta olla tasavertainen omassa kotiympäristössä, tulla kuulluksi, tutustua, ystävystyä.
Yhtiön kaikkien seitsemäntoista kerrostalon pihat luotiin asukkaiden yhteiseksi ulkotilaksi eri toimintoineen: seurusteluun penkkiryhmiä, leikkiin ja kuntoiluun paikkoja ja välineitä, auringon ja tuulen suojaksi lehti- ja havupuita, iloksi pensaita ja kukkia, käytäviä sekä riittävästi valoa hämärään ja pimeään. Nuorten itse suunnittelema skeittipaikka toteutettiin ensimmäiseksi.
Parinkymmenen vuoden aikana maineeltaan epämääräisestä Pahaniemen lähiöstä on tullut haluttu, vihreä ja vetovoimainen asuinalue, jonka vapaisiin asuntoihin jonotetaan.
”Kyllä se on tämä alue, kun meillä on vihreää hirveästi talojen välissä, penkkejä ja kukkasia. Meillä on viihtyisyyttä. Tämä on minun kotini.” Eeva Kaarina Säteri, Jyrkkälän paluumuuttaja (TS Kuukauden teemalehti 10.10.2023)
